torstai 7. maaliskuuta 2013

HIIHTÄMINEN.


Hiihtäminen on hermolaji. Monellakin tapaa.


Jos haluaa kehittää hermojaan, niin hermostoaan kuin niitä aivoissakin sijaitsevia (?), kannattaa ehdottomasti sujahtaa suorinta reittiä laduille. Aloittelijoiden suositellaan kokeilemaan kaikki mahdolliset tavat, kuinka suksi lipsuu. Vähän kokeneemmat voivat puolestaan unohtaa suksien voitelemisen. Kyllä siinä hermot kehittyy.



 Jos suksi kuitenkin jääräpäisesti pitää, on parasta kokeilla itselleen vaikenta tyyliä. Lempparini on ehdottomasti tällöin luisteluhiihto - perinteisillä kamoilla tietenkin, enhän ole välineurheilija. Jännittävät hetket kokee sitten juuri tajuttuansa menettäneensä tasapainon. Kun suksi jatkaa matkaansa, mutta minä , mitä ilmeisemmin, olen pienen tauon tarpeessa.



 Kun sitten jossain vaiheessa on tarpeeksi kehittänyt hermojaan, ja parhaimmillaan ylittänyt kehon sietokyvyn, on parasta valita tasatyöntö. Siihen voi purkaa jo kertyneen aivojen ylikuumeneminsen - ellei sitten pakkanen ole jo hoitanut hommaansa. No, joka tapauksessa sen kun lykkii menemään ja toivoo, ettei tullut laitettua liikaa pitoa. Tai ettei mutkan takana odota 90 astetta loiva vuori.



 Mutta on se hiihtäminen kuitenkin lopulta aikas mukavaa ! Koskaan ei tiedä mitä latu tuo tullessaan. Suu auki saa katsoa kun ne TV:ssä pysyy niin hyvin pystyssä ja pistää vaan menemään.



Ja tietenkin jos valmisladut sisältävät liikaa lisäaineita , voi sellaisen valmistaa nopeasti itsekkin. Reseptinä luovuus ja hyvät hermot. Niitä ainakin onkin jo tullut harjoiteltua!

Olisi mukavaa suksia vielä jokin pidempikin matka tänä vuonna. Mutta nytpä olenkin jo sentään ehtinyt käydä edes lähiladuillani. Ei tarvinnut matkata Lappiinkaan asti kauniita maisemia katselemaan - vaikka kyllähän sekin kelpaisi;) !

Hiihtäminen on oikeasti kivaa elämyksellistä !

-Julia-

P.S Kyllä mä jotenkin osaan oikeasti suksia. ;)



2 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavalta mutta en ajatellut kuitenkaan kokeilla hiihtämistä tänäkään talvena kun ammattilaisetkaan ei pärjää ilman lisäaineita ladulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se vähän arpapeliä että mitä milloinkin suksiensa pohjaa laittas :D

      Poista

Kiitos palautteestasi! ;)