tiistai 1. tammikuuta 2013

Lomatunnelmaa


Hyvää uutta vuotta ! :)



Joulu oli ja meni - tapansa mukaan kiitämällä ohi:) Samalla olen itsekkin ehtinyt kiitää paikasta kolmanteen: treeneihin ja kisoihin näin pääsääntöisesti, ja siellä välissä on tullut ehdittyä myös hiukkasen shoppailla, hoitaa  koulurästejä, jopa rentoutua - ja niin, vietetty joulua ja uutta vuottakin:)!



Meillä jouluun, kuten yleensäkkin kaikkiin loma-aikoihin, kuuluu perinteisesti sairastumisia.Tänä vuonna joulua juhlittiin vatsataudin merkeissä. Lystikästä menoa! Onneksi se vei kuitenkin vain muutaman päivän, ja eikös sitä sanotakkin, että tunnolliset sairastavat loma-aikaan....


Niin ja tosiaan, myös joulutonttu kävi piristämässä majataloamme;)




Joululahjoista en ole ottanut kuvia, enkä ajatellut luetella kaikkia tänne blogiinikaan:) Eivät ne itsessään joulua tee, vaan ajatus siellä takana:) Sain mm. Fjällraven Kampenin armeijanvihreän repun, ison tyynyn, sekä nimellä kaiverretun korurasian:) Kaikki jo kovassa kulutuksessa! Kuten myös itsetehdyt polvipitkät villasukat ja kaverini antama itsetehty taulu (jossa on meistä kuvia, ja joka on aivan ihana!!) :) Kaikki lahjat olivat muutenkin hirmu ihania ja varmasti käyttööntulevia, iso kumarrus!:)



Uutta vuotta juhlittiin rauhallisissa merkeissä, tehtiin itse pitsaa ja katsottiin New Years Eve ja rahapilviä taivaalla:) En nähnyt leffaa viime vuonna, ja se sopi hyvin katsottavaksi sitten tänä uutena vuotena. Oli muuten hyvä, sisältää paljon hyvää ajateltavaa:)!

Ja tietystihän on vielä ne uuden vuoden lupaukset:) Tein omani ja aion myös pitää sen:) Kokeilkaa tekin haastaa itsenne, jos ette vielä ole uudenvuodenlupauksia harrastaneet:) Pieni haaste vähintään piristää!



Asiasta kukkaruukkuun, sain tänne kuviini uudistusta, kun onnistuin vesileimaamaan ne:P

..Ajattelin palata blogin puolelle melko pian, oli nimittäin kilpailutapahtuma sunnuntaina:) Sieltä tuli muutamia kuviakin napsastua:)

Mutta nyt viettämään vuoden 2013 ensimmäistä päivää!:) Alkuvuoteeni kuuluu mukavasti mm. leirejä ja kilpailuita, sekä ruhtinaallisesti koulua ja wanhojen tansseja:)!

Onnellista uutta vuotta!

-Julia

2 kommenttia:

Kiitos palautteestasi! ;)