perjantai 29. kesäkuuta 2012

EM-kisat Helsingissä- minä ja kamerani katsomossa:) osa1

Olipa kerran EM-kisat 2012.



Eilen tuli vietettyä lähes koko päivä EM-kisakatsomossa. Lähimpänä sydäntä seurasin naisten seipään karsintaa, mutta tuli siinä toki kaikkia muitakin päivän lajeja katsottua muutaman muun kiinnostuneen kanssa..


Ajattelin tehdä eilisestä päivästä oman stoorini. Kuitenkin koska kuvia on järjettömästi, niin teen niitä kaksi. Liian pitkät jutut ovat puuduttavia.

Ensimmäiseksi esittelyssäni naisten seipään KARSINTA :)


Seiväspusseja joka makuun ja näköön:)

 Suomen Minna Nikkanen karsiutui loppukilpailusta. Hän sai hypyn aikaiseksi vain joka kolmannella yrityksellä. Mistä sitten johtui...

 Karsintaraja oli 4.45. Tässä Portugalilaisen Tavareksen näpsäkkä ylitys:)
 Kreikan Ledaki lähtee hakemaan valmentajan kommentteja.
 Sillä välin kun muut kilpailuaan käyvät jo kovaa tahtia kertoilee Saksan huumorintajuinen Strutz elämän kommahduksistaan kilpaveljelleen vauhdikkain käsielein.
 Niitä näyttävästi oli enemmänkin kuin yksi tai kaksi.
 Ruotsalainen pelaa käsiensä kanssa varman päälle.
Peukalo- kansainvälinen "olen pro"-merkki

                                                                        Untenmailla.

  Jossain vaiheessa Srutzkin ehtii hypätä reilun ylityksensä.
Tämän hypyn jälkeen tarinat taas jatkuivat:) Hyvä hyppy muuten.


Oikeastihan kaikki ei ole aivan tällaista. :) Joukkoon mahtui myös paljon inhimillisiä epäonnistumisia:
Nikkasen hyppy ei saanut tuulta alleen.
 Harmituksen ilmeet ja (ja eleet) ovat persoonallisia:) Tässä kuvassa kontataan.
 Tässä puolestaan ei ymmärretä mitä juuri tapahtui.

 Tässä jälleen kontataan. Näyttää olevan suosittu tapa purkaa epäonnistumisen tunteet.

 Rukoilun aika.
 Sitten noustaan jo istumaan , -mutta jatketaan masentelua.
 Hän rankaisee itseään linkkarisarjalla.
 Saksalainen kokeili juuri taktiikkaa "kaikki tai ei mitään" :)
Kyllä sitä on joskus vaikea ymmärtää riman tippumista. On se vaan epäreilua kreikkalaisenkin mielestä.


Näiden tunteiden jälkeen voitaisiin ottaa katsaus muutamaan menestyksen ilmeeseen:

 Superenerginen Strutz taputtaa yleisölle.  ..vai itselleen?
 Hyvät uutiset jaetaan myös valmentajalle.
 Ryzihin naisellinen tuuletus.

Ja ruotsalaisen "heijjaa svärje" -huuto.


Sitten muutama kuva tilanteista "mitä tapahtuu?"

 Ryzih taiteilee.
 Hmmm..erkonominen asento:)
 Auts. Tällä tyylillä ei kannata kovin usein laskeutua. Mut kaunis posetusasento, kiitos siitä;)
 "no missä se nyt oli?"
 Väärä suunta! :D
 Mutta yli meni. :)

 Käsi käsi missä käsi.
 Suomen talvi. Kyllä vaan.
 Laskeudutaanko riman päälle..
Jokainen maansa edustusasussa. Kuuluuko Grönlanti Eurooppaan? ..


Ja vielä yksi asia. Protesti. Jep. Protesti.

 30 metrin kävely.
 "hei täähä on hauskaa!"
 "Kaikki mukaan!"
 "Ups, kattokaa tätä Suomen toimitsijat"
Missasin just Strutzin ponileikin. Mutta sitä siis nähtiin:)

Ja nyt en kyllä tiedä miten tossa sitten kävi. Finaaliin ei päässyt nimittäin yli 12, mitä noi hyppääjät yritti saada läpi. Mut myöskään ne ei hypänny tota kisaa siihen karsintarajaan asti ni mistä sen finaalipaikan nyt sit sai...

Huomenna sitten finaali, sitä odotellessa:)

-Julia

6 kommenttia:

  1. en tykkää ollenkaan yleisurheilusta, edes katsoa sitä, mutta täytyy myöntää että nää kuvat oli tosi hienoja! varsinkin ne, missä joku on ilmassa:---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos=) ! ehkä sä kohta alat tykkäämään siitä..;) Parhaat tilannekuvat jää ain lehdistölt ja niilt kameramiehilt ottamatta=D

      Poista
  2. " hän rankaisee itseään linkkarisarjalla" hahahah that just made mt day :) ja muutenki hyvii kuvii ja hauskoi tekstej!-sara

    VastaaPoista
  3. hahaa, hullun hyviä!! :DD nauran täällä vaa yksinäni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onko se mitenkään yllättävää sinulta?=D noei, hyvä homma - nauru pidentää ikää ;D

      Poista

Kiitos palautteestasi! ;)